maanantai 6. kesäkuuta 2016

Pahkasikaa. Tai Monty Pythonia.

Tjaa... Edes Pahkasika, joka kuitenkin edusti melko korkeaa huumorin tasoa kaikessa absurdiudessaan ei tähän seuraavaan kyennyt.

Tässä olisi nyt tarinan kerronnan vaihtoehtoina monta monituista polkua. Kaikista niistä saisi aikaan jotain. Koska kyse on kuitenkin lehtijutusta, aloitan otsikosta. Here it comes:

Man shot dead while carrying a goat in a suitcase

35-vuotias Justus Nuwaha oli saapunut fillariaan taluttaen, jonka tarakalla oli metallinen matkalaukku/-arkku, Kigezin High Schoolin oppilasasuntolan (täällä nämä ovat melkein järjestäen sisäoppilaitoksia) portille ja vaatinut sisäänpääsyä. Hän oli tulossa tapaamaan koulussa opiskelevaa lastaan. Koska Kenian taannoisia tapahtumia ei olla täällä unohdettu, ei tuollaisesta koulunportista kävellä matka-arkun kanssa noin vain sisälle.

Aseistettu vartija oli vaatinut saada nähdä mitä arkussa on.

Justus oli kieltäytynyt avaamasta laatikkoaan. Toistuneista pysähtymiskehoituksista huolimatta hän oli jatkanut matkaansa kohti oppilasasuntolaa, jolloin vartija oli avannut tulen. Justukseen tuli reikiä, joista ilma pääsi kokonaan pakenemaan.

Tapauksen jälkeen arkku oli murrettu auki ja sieltä oli löytynyt elävä vuohi. Vartija on nyt syytteessä murhasta mutta eihän tässä ole mitään epäselvää. Aseistetun, lupa ampua kohti-vartijan ohi ei marssita metri kertaa puoli kertaa nelkytäsenttiä peltiaskin kanssa kohti koululaisten asuntolaa. Ei-vaan-kävellä.


MY BRAIN HURTS!!!!!!!!






And now something completely different:

Jeff Kiwanuka, paikallinen tunnettu r'n'b-manageri, meinasi joutua pikku pulaan. Joku 18-vuotias Kijabijosta, Wakison districtistä (eli Entebbeä) oli tekaissut hänen nimissään feikki FB-sivun ja saanut sillä tavoin 21-vuotiaan Hebert Were:n, asuinpaikka Kajjansi tuossa Entebben tien varressa, suorittamaan taikakalujen hommaamisen feikki-Kiwanukalle.

Tarkemmin sanoen taikakalu oli Were:n kahdeksanvuotiaan pikkuveljen pää. Werelle oli luvattu jäsenyys Illuminatissa (Kyllä. Luitte aivan oikein.) ja rikkauksia jos hän tämän tekee. 

Hebert ei ollut koskaan tavannut tätä feikki-Kiwanukaa. Kaikki yhteydenpito oli hoidettu FB:ssä. 18-vuotias oli pöllöttänyt ihmisiä liittymään omaan FB-ryhmäänsä ja saanut jäseniä lähettämään mobiilirahaa Illuminatin "liittymismaksuina". Wereltä 18-vee, jonka nimeä ei kerrota, oli kusettanut puoli miljoonaa shillinkiä. Ihmispää-tehtävän hän oli pistänyt Werelle jäsenyys-kokeena olettaen, että Were ei hommaa saa hoidettua ja siten fyrkan omistussuhteista ei synny kiistaa.

"Älä koskaan aliarvioi ihmisten tyhmyyttä".

Muuta:

Keniassa pari opposition mielenosoittajaa oli ammuttu hengiltä. Niillä on kanssa vaalit tänä vuonna ja jo Ugandan vaalien aikaan naapurista tuli yleisökommenttia "Toivottavasti eivät yritä tuota täällä. Jos yrittävät, Kenia palaa."

M7 nimitti uuden hallituksensa. 49 ministeriä. Opetus- ja urheiluministerinä vaimonsa Janet Museveni. Oma vaimoni hihkui riemusta.

"Minister without portfolio"...... Kummelia.

Kampalan pormestari Lukwago pääsee huomenna toimistoonsa. Lukwago voitti pormestarin vaalit 80-pinnan saaliilla mutta koska ei-NRM jne. Lukwagohan oli jo edellisenkin hallituksen aikana pormestarina, mutta häntä ei ole päästetty marraskuun 2013 jälkeen työmaalleen. Kampalaa varten perustettiin tuolloin erityinen Kampala-ministerin posti, joka siis on edelleenkin olemassa. 





2 kommenttia:

  1. Melkoista touhua, mutta tätä blogiasi kun on vähän aikaa seurannut niin eipä enää oikein järkytä nämä uutiset.

    Semmoista kuitenkin kysyisin, että millaisena näet Ugandan tulevaisuuden kun Musevenista aika jättää? Hän on kuitenkin aika vanha mies. Onko sisällissota mahdollinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällissota... On se mahdollinen ja itseasiassa se on hyvin traditionaalinen tapa vaihtaa Ugandan hallinto. Riippuu siitä mitä armeijassa tapahtuu. Uuden johtajan tulee melko varmasti tulla armeijan sisältä/liepeiltä. "Anarkia on 9 missatun aterian päässä..." eli sen tulevan pomon on aivan pakko ottaa huomioon nuo noin miljoona valtion Kalashnikovilla varustettua uniformua (poliisit ja armeija). Armeija on ainakin toistaiseksi pysynyt julkisuudessa erossa päivänpolitikasta mutta on selvää, ettei sielläkään ylennykset osu ellei olla "oikeata" mietä.

      Tavallaanhan sisällissotaa käydään jo nyt, sillä esimerkiksi Acholien (Obote keräsi armeijaansa näitä ja siitä syystä nuo seudut saavat edelleen M7:lta turpaan) keskuudessa on taas syntymässä uusi kapinaliike.

      Kaiken kaikkiaan olen suht varma, että jossain mittakaavassa täällä ammutaan seuraavan kymmenen vuoden sisään.

      Poista