torstai 27. lokakuuta 2016

No nythän näitä päivityksiä tulee

Kampalassa ovat olleet keltapaitaiset katukauppiaiden häätäjät liikkeellä nyt viikon verran. Nämä kunnanvaltuuston lihas-aivot kuskataan aamuisin keskuspoliisiasemalta/muiltakin kokoontumispaikoilta avolava-pakuilla sen päivän kohdealueille. On mennyt siihen malliin että Kampalan kansanedustajat ovat nyt pyytäneet noiden hommien lopettamista.

Hollannin poliisi tutkii Ugandan maatalousministeriön komissaarin, Michael Odongin kuolemaa. Tämä kun meni ja heitti veivinsä Schipholilla sunnuntaina. Ihan tuosta vaan. Jäbä oli 53-vuotias. Ei siinä mitään mutta hän oli nyt 'bout vuoden sisään kolmas hallinnon suht korkealla ollut virkamies joka kuolee lentokoneeseen tai -kentälle. Joku jossain on tainnut laittaa epätodennäköisyysmoottorin käyntiin.

Muuta: Keniassa, Ugandassa, Burundissa ja Etelä-Sudanissa tulee kohta puoleen kahdeksalle miljoonalle ihmiselle nälkä koska kuivuus. Lisäksi yksistään Etiopiassa on tällä hetkellä suurin piirtein tuon verran nälässä. Ei paljon kuitenkaan näy uutisia sieltä, kiitos heikäläisten tällä saralla perinteisesti tehokkaan hallinnon.

Täkäläisellä yksinhuoltajalla on pää on täynnä räkää, kiitos päiväkodista rantautuneen ebolan.

http://www.monitor.co.ug/News/National/Dutch-police-investigate-government-official-airport-death/688334-3429630-109obaj/index.html

http://www.theeastafrican.co.ke/news/Eight-million-in-East-Africa-face-starvation-as-drought-bites/2558-3430782-hirg7n/index.html

http://www.monitor.co.ug/News/National/Kampala-MPs-give-KCCA-4-days-to-stop-city-eviction-order/688334-3431576-e931wr/index.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti