keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Dahlak

Käydä päräytettiin Punaisella merellä vähän snorklailemassa. Dahlakin saaristo koostuu isommista ja pienemmistä korallisaarista. Vain neljä noista saarista on asuttuja joten rauhallista oli. Tuonne päästäkseen pitää ensin anoa lupa päästä Massawaan ja sitten erikseen lupa päästä Massawasta merille.

Kolmen hepun tekijäporukka vei meidät veneellä puolitoista tuntia kohti ulappaa ja sitten saavuttiin Dol Guldur... Dur Gellan autiosaarelle. Jäbät nuijivat kyökkiteltan, olohuoneteltan ja neljä kuuden hengen kupolia pystyyn muutamassa tunnissa, meikäläisten keskittyessä tuntuman ottoon saarta ympäröivän riutan kanssa.

Matkaseurue koostui Iittalan lähetystön kolmen (7-5-2) pojan kaveriperheestä ja jenkkilähetystön liettualaisperäisestä kulttuuriattaseasta miehensä kanssa. Mukavaa sakkia, hyvää diplomaattiviiniä ja sopivan kieroa tilanneanalyysiä.

Voi poijjaat että oli kalaa liikulla. Olen minä Seychelleillä ja Sansibarilla snorklannut mutta eipä ole vastaavaa tullut eteen. Kuvia ei ole koska vedenpitävästä kamerasta on latiinkikaapeli vissiin Suomessa. Sen voin vakuuttaa, että koska kyseessä on erakkovaltion saaristo niin kokolailla koskemattomassa luonnontilassa päästiin barracudia sun muita merikilpikonnia tiiramaan.

Oli ensimmäinen kerta kun voin sanoa viihtyneeni 100% missään Eritreassa. Välillä käytiin lähisaarien riuttoja katsomassa ja matkanjärjestäjän jäbät vetivät uistinta paatin perässä. Tuli sitä... Barracuda on aivan mielettömän maukas kala, siis ne alalajit jotka eivät ole myrkyllisiä. Halsterissa, pannulla jne. Barracuda myös iskee kiinni jo uistimessa olevan mörököllin pyrstön irti suit sait. Eivätkä pelkää ihmistä vaan tulevat "jutulle". Arveluttavia kavereita siis. Kuten myös delfiinilauma, jonka kanssa ei parane mennä kuulemma leikkimään koska ne purevat.

Tuossa on vähän esimakua mitä siellä oli. Tietenkään ihan kaikkia noita ei nähty ja toisaalta esimerkiksi Napoleonkalaa ei tuossa listauksessa ole.

Teltoissa biitsillä asuttiin ja auringon nousuun herättiin. Siitä pikku tunnustelut olosta, maski päähän, räpylät jalkaan ja "aamulenkille". Ei ihme että maanantainakin vielä välikorvassa keinui ja oli aika uinut olo.

Aivan takuuvarmasti menemme uudestaan, jahka tosin kelit taas viilenevät. Nyt ei ollut vielä hätää päivälämpöjen keikkuessa rapia kolmessa kympissä ja tuulen käydessä. Ihan justiinsa siellä höökii kuitenkin kepoista neljää-viittäkymppiä ja sitä kestää syyskuulle. Että jos silloin. Dubaihan meitä huutelee jo taas puolentoista kuukauden päästä. Alkavat näes olemaan juustot sun muut ylellisyystarpeet loppu.

Dahlakiin mennään Massawasta joten tuli sekin nähtyä. Kovin on hiljainen kaupunki ja valtava olisi potentiaalinsa. Tyhjillään olevia hotelleja ja huviloita... Sataman ulkopuolella riutalle karautettu rahtilaiva on jäänyt siihen, 15 vuotta sitten. "Juu, sen yhden resortin neljä huonetta olivat käytössä ja perhetaloa ei annettu meille yhdeksi yöksi koska me ollaan vaan pariskunta, emme perhe. Oltaisiin kuitenkin maksettu koko hinta. Ketäänhän sinne ei ollut tulossa..." Massawan vanhaan kaupunkiin ei keritty mennä mutta eiköhän tuonkin aika tule. Aivan raunioinahan se on edelleen ja ei ainakaan ylikansoitettuna.

Asmara-Massawa tie on kanssa nähtävyys. Itskuthan sen ovat aikanaan rakentaneet ja on poijjaat ja tytöt serpentiiniä. En upota tuota juutuubia tähän koska lataamiseen menisi vuosi. Takaisin tullessa oli täkäläinen pääsiäissunnuntai ja piruuttamme laskettiin vastaantulleet autot. Kaivosyhtiön rekkoja ei otettu huomioon. Matka on 114 kilometriä ja kiesejä tuli ennen Asmaraa vastaan parisenkymmentä, näistä puolet busseja tai minibusseja. Kameleita tuli yli 40.

Päästiin kotiin ja rupesin väsäämään dinneriksi matkalla sovittua ketsuppiriisiä. Katsahdin kuitenkin jääkaappiin ja huomasin sinne ilmestyneen injeraa, shiroa ja zigniä. Pöydällä oli hambusha. Siivooja-lastenlikka Senait on kait meihin tyytyväinen ja me häneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti